#14: Ruska | 20564

Mun vatsassa kuplii, kun mä lopultakin avaan huoneeni oven, kello on puoli kuusi ja nyt on melkein joulukuu, kyllä siellä nyt on jo pimeää, kyllä on. Mua hymyilyttää aika törkeän leveästi kun mä ajattelen asioita, okei, Kimiä... mutta siis.

Kim. Se pyörii mun mielessä enemmän kuin luvallista, eli suurin piirtein koko ajan. okei, mä onnistun työntämään sen mielestäni siksi ajaksi, kun Aatu tulee mun huoneeseen auringon jo noustua, niin että mä en pääse karkaamaan mihinkään vaan joudun kuuntelemaan mitä sillä on sanottavaa, se varoittaa että on tulossa sisälle, että mä tajuan väistää oven läheltä.

"Mitä on tapahtunut?" Aatu kysyy. "Antton?"
"Se..." mä mutisen, mä en oikein tiedä, mitä sanoisin, okei joo, se räjähti, mutta miksi? Antton työntää Kimin aikalahjakkaasti mielestä.
"Se? Se ei ole täällä, jos vaikka selittäisit mitä on tapahtunut."
"No tuota. Totta puhuakseni se on kuollut, tai tiedätkö - enemmän kuollut", mä kiertelen, vääntelen kiusaantuneena käsiäni enkä katso Aatuun päinkään.
"Miksi? Ruska, [i]nyt[/i]."
"No kun... Aatu kun se oli mustasukkainen Kimille", mä voihkaisen turhautuneena. "Musta, koska se oli ihastunut muhun ja -"
"Öö, mitä?"
"Se tappoi itsensä kokonaan aurinkoallergiaa, koska se piti musta", mä vinkaisen, "ja se oli mustasukkainen Kimistä. Kai", mä metin, hetkinen, olikohan se niin? Se kyllä valitti Kimistä, mutta liittyikö se oikeasti mihinkään? Anttonhan sanoi vähemmänkuin viikko sitten, että vaikka se inhosikin Kimiä yli kaiken, ei se silti itseään sen takia tappaisi. Tekikö se nyt niin? Voi elämä. Tai kuolema. Tai jotain. Hitto että mulla on ikävä Anttonia, tää on ihan kamalaa.
"Et oo tosissas", Aatu huokaa, "oikeesti?"
"No en minä tiedä. Se puhui Kimistä ja kaikesta ja voi ei."
"Ja se vain kuoli?"
"Joo. Mä en tajua."
"Voi perse että me ollaan syvällä kusessa", Aatu huomaa. "Hukutaan siihen. Tai mä ainakin, sähän tunnetusti et voi hukkua."
"No niinpä. Joku saa tän selville ja me ollaan kuolleita."
"Sä olet jo muutenkin", Aatu tuhahtaa. "Ei sulle tule mitään ongelmia. Mulle tulee, jos joku osaa yhdistää meidät tähän. Sä voit aina lähteä, koska sä et saa joutua niiden käsiin." Miehen ilme kääntyy laskelmoivaksi. "Ne alkaa tutkia sua... paljon paremmin. Luultavasti myös raaemmin kuin minä, koska ei niille sun hyvinvointi merkkaa mitään, ja sitten kun sut on tutkittu, ne tappaa sut etteet sä pääse puremaan ketään tai tekemään pahuuksiasi tai ainakaan puhumaan eteenpäin niiden epäinhimillisistä tutkimuksista. Voi nyt helvetti, Ruska, mä ei saada jäädä kiinni." Sen sanottuaan Aatu nousee seisaalleen. "Mun pitää lähteä töihin", se toteaa vähän poissaolevana. "Heippa."
"Hauskaa päivää", mä toivotan laimeasti.

Aatun lähdettyä mä tunnen itseni yksinäiseksi, ekaa kertaa pitkään aikaan. Ennen mä olin tyytyväinen yksinäisyyteni, mutta sitten tuli Antton, poika joka osasi vain olla hiljaa, suhtautui muhun varauksella mutta oli kuitenkin avoin, mä juttelin sen kanssa päivät - jos ei siis lasketa muutamaa viimeistä - ja sitten se vain katosi. Kuoli. Mä painan pään käsiin, voi helvetti, ei taas näitä kuvitelmia. Mä pakottaudun työntämään Anttonin ulos mielestäni ja puren huultani. [i]Kim[/i].

Se sanoi, että se ei tiedä, pitääkö se musta vai Amandasta, mutta sen äänestä kyllä kuului, että se haluaa Amandan takaisin, kun se kertoi asioita siitä. Miten se aina valittaa että sen tissit ovat liian pienet, mutta oikeasti ne ovat täydelliset. Mun mieltä pistää ikävästi, kun mä totean, että mulla ei edes ole tissejä. Eikä pitkiä, ruskeita hiuksia. Eikä pulssia. Mä pyöräytän silmiäni, istun lattialle, käyn makaamaan samaan kohtaan kun Antton vielä vähän aikaa sitten, vielä vuorokausi sitten se lojui tässä apaattisena tuijottamassa seinää, puhumatta, koska se ei halunnut dissata Kimiä mulle. Mikäs siinä. Mä tuijotan seinää mietteissäni.

Miksi Kim haluaisi mut kun voi saada myös Amandan. Miksi Kim haluaisi ruman vampyyripojan, alamittaisen sellaisen, liian pitkähiuksisen vampyyripojan, josta se ei edes tiedä, että se on vampyyri - eikä tule koskaan tietämäänkään, koska se ei tule koskaan haluamaan mua. Miksi se haluaisi mut kun voi saada Amandan, jolla on tissit, pitkät ruskeat hiukset, villakangastakki ja lämmin iho? Ihan tosissaan.

Voi helvetti tätä elämää, mua ärsyttää ihan hieman, tai vähän enemmänkin kuin hieman. Vitun Amanda, vitun Kim, vitun minä - vitun kolmiodraama, etten sanoisi. Miksi tämä on niin tyhmää. Miksi Amandan pitää olla olemassa? Mua ärsyttää, mä en edes tunne sitä mutta inhoan sitä jo silti, ihan vain sen faktan takia, että se seurusteli Kimin kanssa. Mä inhoan sitä muijaa, ei, mä [i]vihaan[/i] sitä. Ja silti mä olen sille kateellinen, ihan vain siksi että se on lämmin. Okei, ja myös nainen, mutta siis, se on lämmin. Sillä on lämmin iho ja se pystyy lämmittämään Kimiä, jos Kimille tulee kylmä, ja mä en tule ikinä pystymään siihen. Mä voisin istua viisi tuntia keramiikkauunissa ja mä olisin silti ihan yhtä kylmä ja kova kuin nytkin, mä vihaan tätä kaikkea, mä olen katkera vampyyriudestani. Okei, mun järki muistuttaa, että jos mä en olisi vampyyri, mä olisin nyt kolmenkympin toisella puolella enkä siis edes vilkaisisi kuusitoistavuotiasta, lukion ykkösellä olevaa Kimiä, mutta silti. Miksi Tämän elämän pitää olla niin törkeän epäreilua? Miksi Amandan pitää saada olla lämmin, kun mun pitää olla kylmä? Miksi tämän pitää olla niin helvetin perseestä - miksei vampyyrit voi olla lämpimiä? Kyllä mulle ainakin kelpaisi olla kuuma, mä irvistän itsekseni enkä jaksa edes itse nauraa huonolle vitsilleni.

Mä haluan viedä Amandalta lämmön.

Mä hätkähdän itsekin ajatustani, en mä varmasti juuri ajatellut sitä, enkä ainakaan tosissaan - en mä halua viedä, mä olen hyvisvampyyri, mä en halua viedä Amandan lämpöä ihan vain siksi, että olen niin kateellinen siitä - en mä voi tehdä niin. Mä en ole varas. Mä en ole [i]murhaaja[/i]. Silti mua alkaa houkuttaa ajatus, vatsanpohjassa kipristelee, ja mä tajuan, että tiedän, missä Amanda asuu - Kim livautti sen puolivahingossa mulle, ja nyt mä tiedän, missä se asuu, ja voi ei, mä en voi tehdä niin, mä en voi, mutta mä haluan niin helvetisti vain viedä siltä lämmön, että me oltaisiin edes jossain suhteessa tasavertaisia. Okei, Amanda on mua yli kymmenen senttiä pidempi, mutta siis kuitenkin. Niin ja sillä on tissit. Ja pitkät ruskeat hiukset. Mikä hiton ongelma mulla on Amandan hiuksista? Mä olen ehkä vähän omituinen, mutta se ei kiistä sitä tosiasiaa, että mä oikeasti, ihan aikuisten oikeasti, haluan viedä Amandan lämmön. Se on kauniimpi ilmaus sille, että mä haluan tappaa sen.

En mä hei varmaan halua Amandaa tappaa? Okei, ihan sama, mun mielessä vain hakkaa että [i]haluan haluan haluan haluan tappaa sen[/i] mutta ei, mä en voi, koska mä olen kiltti vampyyri - enkä mä voisi tehdä sitä Aatulle. Okei, se ei ollut mitenkään erityisen kiukkuinen Anttonista, koska no joo, sillä oli kaksi tutkittavaa - vaikkei se edes ehtinyt tutkia Anttonia, se teki onnessaan vain magneettikuvauksia mun aivoihin, eikä mulla ole aavistustakaan miten ne toimivat koska mun käsittääkseni ne perustuvat hemoglobiiniin, jota mulla ei tunnetusti ole, mutta niin. En mä tiedä, mutta Aatu on iloinen, joten mäkin olen, koska mä kuitenkin saan siltä ruokaa, joten mulla ei ole mitään valittamista. Mä en kuitenkaan usko, että Aatu kamalasti tykkäisi musta sen jälkeen, jos mustasukkaisuuksissani purisin Amandaa...

Mutta.




"Ruska, mitä helvettiä sä olet mennyt tekemään", Aatu raivoaa mulle, kun mä autan Amandan sisään ovesta, pidän sitä pystyssä tukien sitä sen kainalosta, tyttö on ihan valkoinen kasvoiltaan eikä mitenkään liian hyvässä hapessa. "Ruska mitä helvettiä, mitä helvettiä Ruska -"
"Anteeksi", mä mutisen.
"Mitä sä olet tehnyt", Aatu huutaa, "mitä vittua, mitä jos joku näki, tää on -"
"Älä huuda, vaan auta mua", mä mutisen, "tää täytyy saada mun huoneeseen nyt ennen kuin se sekoaa." Aatu ei sano enää mitään, vaan tarttuu Amandaan toiselta puolelta ja yhdessä me puoliksi kannetaan, puoliksi raahataan tyttö mun omaan pimeään huoneeseeni. Me lasketaan se sohvalle ja jäädään katsomaan sitä.
"Miksi?" Aatu kysyy ja kääntyy katsomaan mua. "Miksi sä teit näin?"
"Koska", mä vastaan ja yritän keksiä nopeasti jotain mielessäni, mitä mä keksin, mitä mä selitän? "Mulle tuli nälkä, mä en voinut vastustaa sitä", mä väitän nopeasti.
"Sä oot ollut jotain kymmenen vuotta purematta yhtään ihmistä, ja sitten sä puret kuukauden sisään kahta? Mä en usko sua", Aatu sanoo. "Miksi? Kuka toi on, tunnetko sä sen?"
"Se on Amanda, Kimin ex", mä mutisen ja painan kasvoni lattiaa kohti, niin ettei Aatu näe mun ilmettä.
"Voi. Vittu."
"No älä muuta sano."
"Vitun teinit", Aatu tuhahtaa. "Sä saat sitten kantaa tästä vastuun, sä saat vahtia sitä. Niin ja vahtia, että se ei tapa ketään. Ja sellaista. Voi vittu, mitä pahaa mä oon tehnyt että joudun teinivampyyrin kaitsijaksi..."