#7: Kim | 8953

"Hei, pysähdy!"

Mä vilkaisen olkani yli ja näen jonkun - tytön? Pojan? Ei aavistustakaan - hölkkäävän kohti mua.

"Tippuiko tää sulta?" se kysyy päästessään mun kohdalle ja ojentaa kädessään hopeaista ketjua, jossa killuu hopeinen, pieni risti.
"Ei", mä pudistan päätäni. "Ei ole mun ei."
"Ihan varmasti tippui", se sanoo ja nostaa katseensa muhun, se on ihan törkeän lyhyt eikä sen ääni oikeastaan kerro mitään sukupuolesta - tyttö se siis on. Kai. Tai toisaalta, mitä mä sen sukupuolta erityisemmin tuumimaan, ei se mulle varsinaisesti kuulu mitenkään, se on vain random, joka tyrkyttää mulle ristikorua. "Ota se nyt."
"Ei se ole mun."
"Onpas."
"No ei ole mut ihan sama", mä sanon ja pyöräytän pienesti silmiäni, otan siltä hopeisen ketjun ja työnnän taskuuni. Se jää seisoskelemaan paikoilleen.
"Öö, mä oon vähän niin kuin uusi täälläpäin", tää tyttö tai poika, no, persoona sanoo ujohkosti, katsoo mua syvällä silmillä olevan huppunsa takaa, "ja tuota, miten mä pääsen kauppaan?"
"Tästä vasemmalle, kentän poikki, vasemmalle, kävelet suoraan niin pitkään että tuut kaupalle. Et voi eksyä." Se näyttää vähäsen eksyneeltä edelleen. "Haluatko sä että mä tuun saattamaan sut?" mä kysyn äkillisessä ritarillisuuden puuskassani, josta mulla ei ole aavistustakaan, mistä ihmeestä se kumpuaa. Persoona näyttää helpottuneelta.
"Joo, jos sä mitenkään voit... onks sulla kiire?"
"Ainahan mulla aikaa sulle on", mä sanon ja isken sille silmää, se hymyilee mulle hermostuneena. "Mun piti käydä lenkillä, mutta paskat siitä", mä kuulen ääneni sanovan, oho, niinkö? Okei, no mikäs siinä... kai.
"Kiitti oikeesti tosi paljon", se sanoo. "No niin, lähetään."

Mä lähden kuljettamaan sitä kohti kauppaa, se selittää mulle miten sen pitää hankkia sen serkulle energiajuomaa että se jaksaa lähteä huomenna duuniin. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta sen serkku tai serkun energiajuomat, mua kiinnostaa tää tyttö/poika itse.
"Mikä sun nimi on?" mä kysyn, kun se vaikenee hetkeksi hermostuneesta selityksestään.
"Ruska. Entä sun?" Tyttö se siis on. Kai? Onko Ruska tytön vai pojan nimi? Mä päädyn siihen, että se on tyttö, en mä ole koskaan tavannut poikaa jonka nimi olisi [i]Ruska[/i]. Okei, en kyllä tyttöäkään, mutta silti. Mä alan kallistua vaihtoehdon A eli tyttö kannalle, koska siltä se kuulostaa, ja se on törkeän lyhyt, joten sen on [i]pakko[/i] olla tyttö. Mä olen tyytyväinen päätelmääni, parempi mulle. Tai siis, mitä?
"Kim. Sä oot sun serkun luona vai?"
"Joo, mä asun sen luona nyt tän vuoden... ainakin."
"Jaa." Mä vilkaisen siihen taas, yritän saada päähäni, miksi tai mistä se näyttää tutulta, missä mä olen nähnyt sen ennen?
"Sä asut meidän talossa!" mulla välähtää sitten. "Etkö asukin? C:ssä."
"Asun", se sanoo vähän epäillen. "Mä taisin nähdä sut yks päivä hississä?" Mä muistan sen päivän paremmin kuin hyvin, tai ainakin sen, että se oli se päivä kun Amanda vain noin vain jätti mut - meillä ei ole mitään yhteistä - ja mä juoksin yhden kierroksen tavallisen neljäni lisäksi, ja tää tyttö juoksi mun perässä - ja siinä vaiheessa, kun mä hoipuin kotiin, kun mä olin itse sellaisessa kunnossa että yksikin väärä liike ja mä oksennan verta, se vain seisoi siinä hississä, mun vieressä, kasvot ihan tasan yhtä valkoisina kuin nytkin, vaikka mun omat oli luultavasti kirkkaan pinkit. Se ei ollut edes hengästynyt, vaikka mä olen aivan varma, että se juoksi koko ajan samaa tahtia mun kanssa, mä kuulin koko ajan sen askeleet takanani. Mä en ole jaksanut lakata ihmettelemästä sitä.
"Jep, se oli silloin kun mä kävin vitutuslenkillä... mun tyttöystävä jätti mut silloin."
"Ai. En kyllä ymmärrä miks, en mä ainakaan tuollaista jättäisi", se sanoo ja väläyttää mulle vähän ujon hymyn, joka sotii vähän sen flirttailevia sanoja vastaan. Mä hymyilen sille pienesti takaisin.

Kaupassa se käy vain nappaamassa kylmästä Hartwallin kaapista pullon Ediä ja suuntaa sitten kassalle. Se näyttää omituisen jännittyneeltä koko ajan, mä seuraan sitä vähän hämilläni tietämättä, mitä pitäisi tehdä. Mun tekisi tavallaan mieli karata, tämä tilanne on vähintäänkin omituinen, joku random tyttö jonka mä suostuin neuvomaan kauppaan lenkkivaatteissani kun tosiaan tarkoituksenani oli lähteä juoksemaan se perinteinen neljä kierrosta, ja sitten yhtäkkiä tämä vain pölähtää mun eteen ja on että neuvo mut kauppaan. Mikähän mulle on tullut? Vielä viikko sitten - tai tarkalleen ottaen viikko ja kolme päivää sitten - mä en olisi missään nimessä tehnyt tällaista, mä olisin vain todennut että joo, mene tuosta tuonne ja se on siinä, mutta en olisi tarjoutunut viemään tuota perille. Vähän päälle viikko sitten mulla oli vielä Amanda ja mä olin lähinnä sitä mieltä, että mun ei tarvitse puhua muiden naisten kanssa, tai ainakaan tutustua uuteen sellaiseen. Ehkä mä olen laskelmoiva kusipää, mutta mä voisin ehkä myös tutustua tähän Ruskaan, ja ehkä tutustua siihen vielä hitosti paremmin, ja ehkä mä saisin sen avulla tehtyä Amandan mustasukkaiseksi. Okei, mä olen kohtuuton kusipää, mä tiedän kyllä sen, mutta... eikö se niin mene, että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua? Musta tuntuu, että mun ja Amandan tämänhetkinen tilanne on vähän niin kuin sekoitus noita molempia, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Me jäädään istumaan meidän pihalla olevalle mattotelineelle, lähes vierekkäin. Mä kysyn, eikö sillä ole kylmä kun sillä on pelkkä huppari, mutta toinen pudistaa päätään ja sanoo, että täällä on itse asiassa yllättävän lämmin. Mä en ihan sanoisi samaa, koska mua itseäni paleltaa jonkin verran, huvittelen hetken ajatuksella että pyytäisin sitä luokseni mutta ei kuitenkaan - se menisi jo liian pitkälle. En mä halua. Sen sijaan me aletaan höpöttää musiikista, mä kertoilen bändien nimiä, joista tykkään, ja tää nyökyttelee innostuneen näköisenä päätään, ja kun mä mainitsen My Chemical Romancen, se on että wohoo ja party hardy.
"Se Gerard, ei hitto, se on ihan saatanan pantava -"
"No niin on ja mä olen sentään hetero -"
"Ne sen punaiset hiukset, et oo tosissas -"
"Ootko kuullu Planetaryn a cappella-version -"
"Et oo tosissas, se on niin rakkautta", Ruska sanoo ja hymyilee mulle. "Sun pitää lainata mulle se uusin levy, okei?"
"Sulla ei oo sitä?"
"Ei mulla oo rahaa... mä en saa mitenkään kauheasti rahaa mistään, tai siis, öö, no niin, mä oon tosi tiukoilla eikä mulla oo ollut rahaa oikeasti viimeiseen kahteen vuoteen."
"No totta kai mä voin sen sulle lainata", mä hymyilen. "Jos lupaat palauttaa sen!"
"No mä palautan", toinen lupaa kiltisti ja hymyilee mulle kauniisti. "Jos se tarkoittaa että me nähdään vielä?"
"No totta kai me nähdään vielä", mä virnistän. "Mä asun vitosessa, tuot sen sitten mulle vaikka takaisin kun oot siirtänyt koneelle tai jotain?"
"Joo mä tuon", se lupaa ja jatkaa leveää hymyään. "Kiitos, Kim."
"Eipä mitään."