#8: Ruska | 10090

"Vaihda pliis lopultakin levyä..." Antton rukoilee. "Kiltti?"
"Ei", mä vastaan, "en mä voi. Mun on pakko kuunnella tätä. Et voi sanoo ettei tää ois vitun jees?"
"No tää on ihan kiva juu kyllä, pidä bileet, mutta siis ihan oikeasti! Et sä varmaan voi kuunnella kolmea päivää putkeen pelkkää yhtä ainoata levyä?"
"Tää on sentään My Chemical Romancea", mä huomautan.
"Josta Kim tykkää", Antton täydentää.
"No, no jos totta puhutaan, niin... niin. No joo. Niin. Mut ei se ole ainoa syy miksi mä tykkään tästä! Kuuntele nyt!"
"... mä olen kuunnellut viimeiset kolme vuorokautta tätä. Että kyllä joo kuuntelen."
"Mut kun! Kuunteletsä näitä sanoja? Sparkle like bullet in the morning sun, kuunteletsä?" Vampire money - ah. Mun uusi lempibiisini.
"Sä et voi olla tosissasi."
"Voi kuule, helposti."

Tuota, mä voisin vaikka sanoa, että perjantaina - eli kolme päivää sitten, kuten ystäväni Antton ystävällisesti huomautti tuossa hetki sitten - mä juttelin Kimin kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni, tai kuolemassani, tai jossakin, miten sen nyt haluaakaan sanoa. Me juteltiin yli tunti mattotelineillä, ja siinä vaiheessa kun se alkoi luetella bändejä, joista se pitää, mä takerruin siihen ainoaan josta tiesin yhtään enemmän kuin nimen - eli My Chemical Romancen, tuttavien kesken MCR:n, josta mä tiedän tasan sen, että sen laulajalla on punaiset hiukset, se selvisi joskus viime vuoden puolella kun Suosikissa tai jossakin muussa yhtä kauheassa nuortenlehdessä, jonka Aatu lainasi mulle kirjastosta, oli juttua tästä kyseisestä bändistä. Että niin. Mä siis takerruin tähän ainoaan tiedonjyväseen ja juttelin aiheesta Kimin kanssa esittäen tietäväni tästä bändistä jotain muutakin kuin vain että niiden laulajan nimi on Gerard ja että sillä on punaiset hiukset. Mä kusetin aika reippaasti, mutta kuten sanottua, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua - ja sitä paitsi mä olen vampyyri (pettämätön perustelu kaikkeen). Että niin.

Mä armahdan Anttonin enkä enää laita samaa levyä soimaan. Se huokaa helpotuksesta kun mä painan Aatun vanhan cd-soittimen pois päältä.

"Kim erosi tyttöystävästään", mä sanon hymyillen.
"Joo mä tiesin."
"Etkä viittinyt mulle sanoa!"
"Ei nyt millään pahalla, mutta sulla ei ole mitään saumoja siihen."
"Miten niin muka ei?"
"Sä olet poika, Ruska."
"No voi jee, en ite oo koskaan tullu huomanneeksi, voi, hyvä kun kerroit!"
"Ei mut oikeasti. Se on hetero, Ruska kiltti. Niin hetero kun voi olla."
"Mistä sä sen muka tiedät?"
"No jos se on myös neljänneltä asti haukkunut mua homoksi, niin ehkä mä tiedän sen ja sen homofoobisuuden..."
"No mut ei se tarkoita mitään. Jos se on vaikka ollut omasta seksuaalisuudestaan niin epävarma, että se kompensoi sitä haukkumalla sua?"
"Tiedätkö sä edes, mitä kompensoida tarkoittaa?"
"No kyllä mä kai tiedän."
"Mun mielestä tuosta ei kyllä voi sanoa, että se kompensoi..."
"Mutta sä tajusit kyllä, mitä mä tarkoitin!"
"No se on totta. Mutta hei, se ei ole yhtään homohtava. Ei ees biseksuaali. Se on niin hetero kuin kukaan voi olla."
"Se on helposti muutettavissa", mä totean itsevarmasti ja virnistän Anttonille.
"Sen mäkin haluaisin nähdä... okei, en."
"No sitä minäkin. Intätkö vielä vastaan vai pistänkö mä taas MCR:n soimaan?" mä uhkaan leikilläni, Antton pyöräyttää silmiään.
"Miten vain. Sä voisit kyllä kokeilla hankkia jotain muita levyjä näiltä..."
"No voishan sitä tietenkin kokeilla", mä virnistän. "Kai sitä vois. Mä voisin nakittaa Aatun levykauppaan tai kirjastoon tai johonkin."
"Tai lainata Kimiltä?"
"No niin tietenkin", mä virnistän. "Koskakohan se alkaa kaipailla tätä levyä takaisin?"
"Toivottavasti pian..."

"Moi", Aatu huikkaa eteisestä, "oottekste vielä siellä?"
"No totta kai me ollaan, missä muuallakaan", mä huikkaan takaisin. "Jossain arkussa nukkumassa?"
"No ei mutta mä sitä vain mietin, että aurinko laski jo aikoja sitten. Ainakin tunti sitten, tai jotain."
"Etkä oo tosissasi", Antton huokaa. "Siis olenko mä istunut täällä yli tunnin ylimääräistä? Tuon kanssa? Se on ihan seinähullu, se kuuntelee täällä jotain hiton My Chemical -"
"Enkä ole hullu!"
"Miten vaan, te voitte kyllä tulla ulos sieltä jo."

Antton jää makaamaan lattialle, missä se on viettänyt viimeiset kolme päivää lähes liikkumatta, se on noussut ainoastaan syömään Aatun sille lykkäämää sapuskaa - se ei uskalla liikkua ulkona, se on sitä mieltä että ei hillitse itseään kovin hyvin eikä aio ottaa mitään riskiä, koska sitä oksettaa pelkkä ajatuskin siitä että se joisi jonkun oikean ihmisen verta ja veisi siltä hengen - tai vielä pahempaa, tekisi siitäkin vampyyrin. Mä en voi kuin ihailla tuota poikaa, koska mä muistan jokseenkin hämärästi vielä oman säätöni - jota en kyllä välttämättä haluaisi muistaa. Mä sen sijaan nousen ja avaan oven varovasti, okei, mä tiesin kyllä että kello on puoli viisi, mutta en mä silti oikeasti osannut taaskaan ajatella, että aurinko laskisi näin aikaisin. Mä tiedän kyllä, että me ollaan jo yli marraskuun puolenvälin, mutta silti.

"Mitäs kuuluu", Aatu kysyy ja purkaa kauppakassejaan jääkaappiin, ihmisruokaa yhdelle ihmiselle, kaksi yksittäistä jogurttipurkkia ja sellaista muuta söpöä.
"Ihan kivaa, entä itelles?"
"Ihan jees. Oon kyllä ihan vitun väsynyt just tällä hetkellä. Ootko sä jotain jutellut Kimin kanssa?"
"Ai kuinka niin?"
"No kun sulla jumittaa tuollainen kirotun rakastunut ilme naamalla", Aatu virnistää mulle olkansa yli, ja mä olen vaihteeksi kiitollinen verettömyydestäni.
"Eikä jumita!"
"No ei nyt kun mä huomautin asiasta, tonttu", se nauraa. "Ei mut oikeesti?"
"No en."
"Milloin viimeksi?"
"Perjantaina."
"Toi on oikeasti aika törkeän mielenkiintoinen ilmiö", Aatu sanoo ja katsoo mua mietteliäänä, jättää jääkaapin oven auki mietelmissään.
"Jaa", mä sanon neutraalisti, tiedän kyllä, mitä tuosta seuraa."
"Niin että..."
"Että sä haluat taas leikkiä sillä helvetin masiinalla sairaalalla?"
"No itse asiassa, kyllä. Juuri näin."
"Okei, sano vain milloin."
"Vaikka heti, mutta... ei sittenkään. Sun pitäisi nähdä Kimiä vielä ennen sitä."
"Ai miksi?"
"Että sulla ois vahvimmillaan nää arvot", mies toteaa ja tajuaa työntää jääkaapin oven kiinni. "Tai tiedätkö sä, niin että sulla olisi mahdollisimman tuoreet muistikuvat että se tekisi mahdollisimman voimakkaan reaktion ja näin ollen -"
"Joo, ihan sama, hienoa, sano vaan milloin mennään."
"Huomenna illalla? Ehtisitkö sä nähdä Kimiä tänään?"
"Tänään mä en voi, mä en uskalla mennä sen lähelle tänään - mulla on vähän niin kuin... jano. Niin. Varmuuden vuoksi."
"Ai", Aatu sanoo ja näyttää ihan oikeasti pettyneeltä. "Viikonloppuna sinne on käytännössä mahdotonta päästä", se miettii ääneen, "mutta... no mut tässä on koko viikko aikaa. Mä tuon teille ruokaa taas huomenna. Mä vain en tajua tätä oikeasti yhtään, tätä koko juttua, miten sä voit niin kuin oikeasti rakastua, koska kuitenkaan sun aivoissa ei erity yhtään mitään ja -"
"Sä sait tuon kuulostamaan lähinnä siltä, että mä olen helvetin tyhmä", mä huomautan.
"Mut ei se niin ole, tää on vain tosi mielenkiintoista ja -"
"Varmaan on ja kyllä mä tiedän, mitä sä tarkoitat. Anna olla. Mut tuo meille ruokaa huomenna niin mä voin käydä katselemassa vähän Kimiä varastoon, että sä saat tehdä ne tutkimuksesi."
"Äh, nyt mä en jaksa odottaa", Aatu murahtaa. "Ei oikeesti, tää on aika hiton mielenkiintoista."
"Oikeesti, rauhoitu nyt", mä tuhahdan silmiäni pyöräyttäen. "Eikö mun pitänyt olla meistä kahdesta se, joka on törkeän rakastunut ja mitä kaikkea muuta paskaa?"
"Joo, mut -"
"No jos sit jättäisit sen Kimin näkemisestä intoilun mulle, jooko?" mä ehdotan ja virnistän sille.