#16: Ruska | 23099

"Mä en tiedä mitä vittua täällä tapahtuu", Kim sanoo ja tuijottaa suoraan eteenpäin. Me ollaan - yllättäen - mattotelineillä, Kim istuu melkein mussa kiinni, mä voin tuntea, miten siitä säteilee lämpöä muhun. Mä lasken katseeni siitä omiin polviini, mä en tajua, mistä tuo tuli. Me vaihdettiin vielä äsken ihan normaalisti vain kuulumisia ja sitten yhtäkkiä - tuo.
"Ai kuinka niin?" mä kysyn neutraalisti, hyvä Ruska, kyllä se siitä.
"Mä en vittu tajua", se sanoo ja painaa päänsä käsiinsä, kyynärpäät se tukee reisiinsä. "Mä en tajua mitään."
"Mitä on tapahtunut?" mä kysyn ja mietin, pitäisikö mun tehdä jotain, kietoa käsi lohduttavasti sen ympärille tai jotain? Mä kuitenkin päädyn vain jumittamaan paikoillani, en koske siihen, katson sitä vain.
"Amanda."
"Mitä Amandasta?" mä säpsähdän. Voi perse, [i]se tietää[/i].
"Amanda, siis... se ei tullut kouluun tänään", se sanoo ja kohottaa kasvonsa kämmenistään. No kyllä mä sen tiedän, että se ei tullut, se on viettänyt puolet päivästä itkien silmät päästään ja toisen puolen se on raivonnut mulle silmittömästi. Niin. Ei tullut kouluun ei.
"Miksi ei?" mä kysyn neutraalisti.
"No kun mä en tiedä", Kim voihkaisee. "Mä en tiedä. Vittu, mä olen stressannut koko päivän siitä että mitä sille on tapahtunut - tajuutsä, Ananaskin vaan jätti tulematta maanantaina kouluun eikä kukaan tiedä missä se on ja muakin aiotaan varmaan kuulustella siitä pian ja..." Pojan ääni on kohoillut hälyttävästi koko ajan, se ei ole hengittänyt missään välissä, ja se painaa taas kasvot käsiinsä. "Vittu", se mutisee kämmeniinsä, "voi vittujen kevät ja kyrpien takatalvi ja -"
"Joo, mut ei toi auta mitään. Tiedätkö sä missä se vois olla?" Muualla kuin mun ja Aatun yhteisessä kerrostaloasunnossa, kaksi kerrosta sun kämpän alapuolella?
"Sen mutsi sanoi että se olis saattanut lähteä Rovaniemelle... mut mä en tiedä."
"Mitä se Rovaniemellä?"
"No kun sen kaveri asuu siellä ja se tykkää karkailla sinne miten lystää."
"Öö, okei?"
"Joo. Mutta sillon kun se menee, se pitää aina puhelimensa päällä. Nyt sillä on puhelin pois päältä ja voi perkele. Mua pelottaa."
"Miksi sua pelottaa?"
"No kun Ananas, sekin katosi. Kelaa, seuraavaksi mä löydän varmaan hevosenpään mun sängystä."
"Minkä hevosenpään?"
"No siis - etkö sä oo nähnyt sitä leffaa? The Godfather? Kummisetä?"
"No ei ole kyllä tullut katottua..."
"No mut siin on kuitenkin hevosenpää, unohda koko juttu. Miksi mä edes jauhan tuosta helvetin hevosenpäästä. Anteeksi. Mä olen ihan sekaisin."
"Ei se mitään, kai sitä saa ollakin... mut kuka ihme on Ananas?" Ihan kuin mä en tietäisi, kuka on [i]Ananas[/i]. Ihan kun mä en tietäisi, mihin se on kadonnut, ja mitä sille on nyt tapahtunut.
"Se on mun luokalla", Kim sanoo, "ja se on kans kadonnut. Ihan niin kuin Amanda. Mut Ananas on ollut hukassa jo kaksi viikkoa, mut silti. Amanda vasta päivän."
"Kyllä Amanda löytää tiensä kotiin", mä sanon rohkaisevasti, tosi rohkaisevasti, ja tuo kuulosti ontolta mun omiinkin korviin. "Mutta siis, kyllä se löytyy. Se on varmasti Rovaniemellä."
"Kai mä voisin kysyä siltä sen frendiltä että onko se siellä", Kim sanoo nyrpeänä. "Mä niin tapan sen muijan, jos se on kehdannut lähteä ilmoittamatta sinne... tällaisissa olosuhteissa. Mua pelottaa aika hiton paljon sen puolesta."
"Miksi sä pelkäät sen puolesta?"
"Koska mä välitän siitä edelleen. Ihan sama onko se mun tyttöystävä vai ei tai tykkäänkö mä siitä vai en, mä silti välitän siitä - mä en halua että sille käy pahasti. Tajuatko sä mitä mä tarkoitan?"
"Tajuan mä", mä sanon, ja oikeasti tajuan. Ei Kimkään ole mun poikaystävä, ja ihan sama tykkääkö se minusta vai ei, en mäkään halua että sille tapahtuu mitään. Sen takia mä tein Amandallekin niin, vein siltä lämmön - mä tiedän nyt, paljon varmemmin kuin koskaan ennen, että Amanda antaisi Kimille taas turpaan, jos saisi vain tilaisuuden. Poika parka. Se on siis ihan hyvä juttu, että mä tein Amandalle niin - nyt se ei voi enää kiusata Kimiä. Tai jotain siihen suuntaan. Koska hei tuota, mä kuuntelin Amandaa koko päivän kun se raivosi ja itki ja raivosi vähän lisää ja itki vielä enemmän, mä kuuntelin sitä miten se angstasi Kimistä. Mä nyt en sano mitään, mutta se tietää, että mä pidän Kimistä (Kim on kai kertonut sille, että meillä on juttua, vaikka meillä ei kyllä oikeastaan mun käsittääkseni edes ole mitään, mutta ei sitä koskaan tiedä), ja että Kim on ainakin pikkuisen ihastuksen suuntaan tunteva mua kohtaan, että silleen. Se haukkui mua päin naamaa, kasvot valkoisina, se huusi mulle että mä olen kusipää, mä olen ihan kamala kun mä teen toisille noin, mä olen täydellinen kusipää ja että mä olen liian kusipää jopa Kimille. Mä tietenkin kysyin, että miten niin jopa, ja se vilkaisi muhun halveksuen ja oli vain silleen, että ei taida sanoa mitään kuitenkaan. Mä haistatin sille siinä vaiheessa paskat ja totesin, että jos ei kelpaa niin ovi on auki ja se on vapaa lähtemään. Se katsoi sitä hetken aikaa, sitten mua, se kyllä tiesi, mitä siitä on tullut - totta kai, se oli toissapäivänä kun mä... no niin, tein sen, vein siltä lämmön, ja tietenkin se tietää, mikä siitä on tullut. Siksi se onkin mulle niin saatanan vihainen, no niin, mä tein sen, tein siitä tällaisen. Vampyyrin. Mä en arastellut käyttää sitä sanaa kun puhuin sille, toisin kuin Ananakselle - ei kun Anttonille, siis. Mua ei sinänsä varsinaisesti kiinnosta, mitä Amanda ajattelee yhtään mistään - mua ei kiinnosta, kuinka shokissa se on, mua ei kiinnosta lainkaan. Se on varsinainen kusipäiden kuningatar joten mä en jaksa välittää siitä.

"Mitä sä mietit?" Kim kysyy, ja mä hätkähdän, onnistuin vajoamaan ajatuksiini aika lahjakkaasti.
"En oikeastaan mitään", mä vastaan vältellen. "En mitään mainitsemisen arvoista."
"Kuitenkin ajattelet. Kertoisit."
"En mä oikeastaan mitään. Mitä sä itse sitten mietit?"
"No jaa, öö, lähinnä sinua. Ja... Amandaa." Okei, alku kuulosti ihan hyvältä, mutta loppu ei kovinkaan.
"Mitä sä Amandasta?"
"Että mua pelottaa sen puolesta."
"Pelottaako sua siksi että sä välität siitä, vai siksi, että... sä olet ihastunut siihen, tai sellaista? Tai rakastat sitä edelleen", tai jotain muuta paskaa, mä lisään mielessäni, mutta onnistun nielaisemaan sen. Vähän mä olen hyvä.
"En mä tiedä. Musta tuntuu, että lähinnä siksi, että mä välitän siitä, mutta... mä en tiedä. Mä en uskalla sanoa varmaksi, mä olen ihan vitun pihalla."
"Okei?"
"Joo. Musta tuntuu vähän, että mä pidän susta silti... niin kuin enemmän. Tai mä en tiedä. Mä en tiedä osaanko päästä Amandasta yli, ainakaan vielä."
"Sun pitäisi. Mä en tiedä, mä en sano tätä millään pahalla, Kim, enkä mä tavoittele omaa etuani", mä sanon ja hymyilen pienesti Kimille, joka kääntää päätään mua kohti ja virnistää pienesti. Okei, ei se suurikaan hymy ollut, mutta tyhjää parempi, eikö? Siitä rohkaistuneena mä jatkan. "Mutta joo, mä, tuota, musta tuntuu, että... sun pitäisi vaan jatkaa elämää. Koska", mä mietin kuumeisesti, miten mä perustelisin tämän, ehkä mä en kuitenkaan kerro, että hei, mä muuten olen joutunut lukitsemaan sun ex-tyttöystävän mun asuntoon, koska purin sitä ja tein siitä vampyyrin, joten siksi tiedän, mitä se ajattelee. "Koska, tuota, sehän jätti sut? Ja nyt se karkasi Rovaniemelle. Ilmoittamatta sulle mitään." Hyvä Ruska, sä voitat tän vielä, sä onnistut tässä. "Niin, että sitä ei kai kauheasti kiinnosta, että pelottaako sua tai jotain sen puolesta, tai että välitätkö sä siitä tai yhtään mitään. Niin että jatka elämää, sun ei kannata takertua Amandaan kun sä saat siltä vain turpaan. Mun monologi loppuu nyt", mä totean ja saan Kimin naurahtamaan. "Niin mut siis, oikeesti, Kim."
"Joo. Mä mietin tuota tiedätkö ihan samaa", se sanoo välttelevästi, "ennen kun tulin tänne. Mä kävin kato Amandan luona, ja mä mietin, että tosiaanko se tekee silleen, että se vaan lähtee vetämään johonkin helvetin Rovaniemelle", Kim sanoo, siitä näkee, että se kerää kiukkua itseensä, luultavasti se on vain sitä että sen aivot käskevät sitä suuttumaan Amandalle, että se pääsee yli siitä lopultakin. "Miten se voi tehdä tuollaista."
"No mä mietin ihan samaa. Unohda koko nainen", mä sanon antaumuksella.
"Ei oo oma lehmä ojassa ei", Kim sanoo ja virnistää mulle nyt leveämmin.
"Eihän mulla", mä sanon ja virnistän vähän hämilläni, okei, ehkä onkin, mutta siis, mitä pienistä kun tykkää sienistä, tai jotain sellaista.
"Ei sulla koskaan", Kim sanoo edelleen virnuillen. "No jaa, ihan kuin se mua haittaisikaan." Ja niin Ruskaa taas viedään. Voi kettu.