Mun jalat tuntuvat suhteellisen huterilta, kun mä hoipun kotiin päin. Kello on vajaa kaksitoista ja mun oli pakko päästää Kim nukkumaan, sanoin, että mun työt alkaa Coralinessa varttia yli seitsemältä ja mun on pakko päästä nukkumaan. Totuus kuitenkin on, että vaikka Kim haukottelikin aika antaumuksella aika usein, mulla oli myös oma lehmä ojassa, niin sanotusti - mä olin räjähtää siihen tuoksuun, jota ei voi kuvailla muuta kun Kimiksi. Sen takia mä jäykistelin koko ajan, mä en pystynyt rentoutumaan kunnolla, koska vampyyrin hajuaisti nyt on mitä on, ja mä meinasin seota siihen paikkaan. Sen lakanat, joissa me makoiltiin, ovat kai pari päivää sitten vaihdetut, huuhteluaine pisti esiin vielä melko vahvana, mutta niissä tuoksui jo Kim itse aika paljon, sen verran, että se oli mulle liikaa. Mä olin jo tottunut melko hyvin Kimin tuoksuun, kun me oltiin aina ulkona, mutta nyt se tuoksui varmaan viisi kertaa vahvempana, koska suljetut sisätilat ja sen tekstiilejä joka puolella, täynnä sen tuoksua. Vähemmästäkin sekoaa yhden vampyyrin pää.
Mua hymyilyttää, kun mä mietin sitä, kun Kimin isä tuli asunnon ovesta sisään kun mä olin vetämässä tennareita jalkaan. Kim vain mulkaisi sitä häijysti, kun mä tervehdin miestä takaisin, se kysyi multa ihan asiallisesti että olenko mä Kimin uusi poikaystävä, ja kun Kim ehätti sanomaan, että kyllä olen , se kysyi että tiesinkö mä olla mustasukkainen sille jollekin miespuoliselle laulajalle, jonka nimeä se ei sattumoisin juuri nyt muista, koska Kim runkkaa sen seksikkäälle äänelle. Siinä vaiheessa Kim työnsi mut ulos ovesta ja tuli itse perässä ja pahoitteli isänsä sekopäisyyttä, ja mua nauratti aika törkeästi, mutta sitten se tuli lähelle ja suuteli mua hyvästeiksi, eikä mua enää naurattanut.
"Aatu?" mä huikkaan ovelta. "Aatu hei?"
"No?" keittiöstä kuuluu.
"Halusitko sä tehdä niitä aivotutkimusjuttuja?" mä kysyn. "Nyt olis aika kannattavaa. Mä olin Kimillä", mä lisään merkitsevästi, mutta se ei kuuntele.
"Huomenna illalla", se sanoo aika laimeasti. "Mitä Kim?"
"Ei mitään ihmeellistä", mä sanon ja käännän katseeni häveliäästi lattiaan. "Kaikkea kivaa, mut joo, me oltiin sen luona", mä sanon ja painotan kahta viimeistä sanaa.
"Niin, tietty, se on se hajujuttu", Aatu havahtuu miettimään, siitä näkee, että se alkaa innostua pikku hiljaa. "No niin joo. Tietenkin, Hitto kun siellä on varaus päällä tänään, et sä saisi nyysittyä siltä jotain paitaa tai jotain, virikkeeksi ja silleen?"
"Kai mä saisin."
"Mahtavaa. Huomenna sitten", Aatu sanoo leveästi hymyillen. "Mut mä lähden nukkumaan, että pääsen aamulla ylös. Hyvää yötä, olkaa kiltisti."
"Aina."
Amanda istuu lattialla paikoillaan, katsoo suoraan eteenpäin.
"Onks sulla nälkä?" mä kysyn huomaavaisesti, mun pää on niin hattaraa täynnä että mä en jaksa edes vittuilla Amandalle.
"On."
"Jos meet nyt niin Aatu voi vielä lämmittää sulle ruokaa." Mä välttelen tietoisesti sanan veri käyttämistä, koska olen niin ihana. Musta tuntuu, ettei tuo vielä viikonkaan jälkeen ole tottunut ajatukseen uudesta ruokavaliostaan.
"Joo", Amanda sanoo konemaisesti ja nousee ylös, lähtee avonaiselle ovelle. Se pysähtyy ovella, kääntyy katsomaan muhun. "Kiitos." Voi hallelujaa, se kiitti mua. Tästäkö tää alkaa, meidän mukavampi yhteiselo? Voi luoja. Okei joo, mä en valita; mä en kauheasti välitä Amandasta, koska Kim, mutta mä olen silti jumissa sen kanssa täällä, melko pitkäänkin luultavasti. Hetken mietittyäni mäkin päädyn ruikuttamaan juotavaa Aatulta, joka vaikuttaa ihan hieman kärttyiseltä kun oli pääsemässä nukkumaan eikä sitten päässytkään. Mä imeskelen rauhallisesti puolikkaan purkin luovutusverta ja kaksi jotain, joka vaikuttaa musta kovasti sialta - vähän karheampi maku kuin luovutusveressä, mutta ei sittenkään kamalan erilainen. Suhteidensa ansiosta Aatu saa sitä tukkuhintaa alemmalla hinnalla teurastamolta, ja totta kai pimeästi, siellä ei kukaan ihmettele, mihin se tarvitsee monta litraa viikossa, kunhan se maksaa siitä mukisematta sen alhaisen hinnan, jonka ne siltä pyytää.
"Mä haluaisin suihkuun", Amanda sanoo arasti juotuaan, sen huulet ovat normaalin väriset - eli aivan vaaleanvaalean punaiset - mutta koko suu punainen, ja hetken aikaa mä kuvittelen Kimille tuollaisen suun, hätkähdän ajatuksiani. Ei, Ruska.
"Olohuoneen kaapissa on pyyhkeitä, ja sä voisit varmaan lainata multa farkkuja ja jotain paitaa, jos sä et halua käyttää noita?"
"Joo. Kiitos." Amanda hymyilee mulle pienesti ja katoaa sitten olohuoneeseen, mä kuulen miten se kolistelee kaappien ovia ja menee sitten kylpyhuoneeseen. Mä odotan siihen asti että ovi naksahtaa lukkoon ja menen sitten meidän yhteiseen ikkunattomaan huoneeseen, heittäydyn makaamaan sohvalle. Mä ihmettelen Amandan käytöstä, se on hiljainen, apaattinen ja on sanonut puolen tunnin sisällä sanonut mulle kaksi kertaa kiitos? Mulle tulee mieleen yksi apatiaan vaipunut tapaus, ja mun pitää mainita siitä Amandalle, varmistaa, että se ei tee samoin. Mä en halua että se menee samaa reittiä kuin Antton, mä pelkään että Aatu saa lisää ongelmia. Sitä paitsi Amandasta on kuitenkin edes vähän seuraa, ainakin se vittuilee takaisin.
Amanda hiipii takaisin mun huoneeseen, päällään sillä on mun farkut entisten tuulihousujensa sijaan (mä tosiaan kävin sen kimppuun kun se oli lenkillä), ja se on käärinyt ne capreiksi, tietenkin koska Amanda on mua paljon pidempi, ja ne puristavat ilmeisen paljon lantiolta, vaikka Amanda on kuihtunut melko pieneksi viikossa - veressä kun tunnetusti ei ole kaloreita sen enempää kuin tavallisessa energiajuomassa, ja se on oikeataan pelkkää proteiinia. Ensimmäisen viikon aikana sä kuihdut puoleen, koska sun viikon kaloriannos on puolet vähemmän kuin ihmisen yhden päivän annos, ja sitten sä vain jähmetyt sellaiseksi kun olet. Sillä on päällään myös mun valkoinen t-paitani, joka pingottaa rintojen kohdalta ja josta piirtyvät mustat rintaliivit läpi. Se on aika nättinä tänään, kysyy hiustenkuivaajaa, mutta eihän meillä tietenkään ole, kahdella miehellä, joista toinen on vampyyri ja ehtii kuivatella hiuksiaan koko päivän ja koko yön. Se tyytyy kasaamaan märät hiuksensa nutturalle päälaelle.
"Ootsä ihan okei?" mä kysyn, Amanda säpsähtää.
"Joo, kuinka niin?"
"Sä oot tuollainen."
"Jaa, millainen?"
"Että... en mä tiedä. Tuollainen hiljainen, et puhu tai mitään. Etkä vittuile mulle."
"Jaa, no, tuota. Ruska, mä olen pahoillani mun käytöksestä. Anteeksi."
"Mitä?"
"Että mä oon huutanut ja kaikkea. Tää on vaan koko paska niin omituista, mä en ole tottunut mihinkään tällaiseen, tiedätkö?" Tyttö virnistää kuivasti. "Ihme sinänsä."
"Joo mä ymmärrän", mä sanon häkeltyneenä, oikeastiko tuo pyysi multa anteeksi? Ihan oikeasti? "Ei se mitään. Unohdetaan koko juttu."
"Sä oot oikeasti hyvä tyyppi, et ei siinä mitään. Ja mä toivon että sä ja Kim ootte onnellisia ja kaikkea."
"Mihin Kim liittyy?"
"Kun mä olin puhunut siitä paskaa. Kim on hyvä jätkä ja te sovitte hyvin yhteen ja kaikkea."
"Mitä sä nyt ajat takaa tuolla?"
"Mä haluan vaan pyytää anteeksi. Mä en halua olla kusipää enää, älä ole mulle vihainen, jooko?"
"En mä ole, mä ymmärrän kyllä tuota. Hei, mäkin olen vampyyri, kyllä mä tiedän kuinka vitun paskaa se on aluksi. Siihen tottuu."
"Kuinka kauan sä olet ollut?"
"Päälle viisitoista vuotta."
"Jestas."
"Älä muuta sano, ja silti sä olet mua vanhempi."
"Aikamoinen mindfuck."
"En ois voinut paremmin sanoa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti