#29: Kim | 40109 ♥

"Ai terve, Ruska", mä kuulen miten iskä sanoo ovella, mä juoksen loput viisi metriä sinne ja työnnän sen pois ovelta.
"Moi", mä sanon Ruskalle ja tönin iskää kauemmas ovelta, ettei se taas pääsisi päästelemään sammakoita suustaan Ruskalle.
"No terve", se sanoo ja katsoo mua hieman kummastuneena. "Ja öö, hei", se lisää ja kuikuilee mun ohi iskälle.
"Joo iskä sä voit painua nyt helvettiin", mä totean.
"Mitä, etkö sä halua et mä juttelen sun poikaystävän kanssa", se päivittelee. "En mä olisi tehnyt mitään pahaa."
"Miten sä arvasit heti ekalla oikein", mä tiuskaisen, "et sä koskaan. Menepäs nyt pois siitä jo, miten olisi."
"Olisit sä tietenkin voinut nätimminkin tuon sanoa, mutta miten vain", iskä huokaisee ja lähtee lopultakin takaisin olohuoneeseen, jossa se tuijotti televisiosta puoli yhdeksän uutisia. "Kim, sä varmaan meet huomenna kouluun?"
"Joo menen", mä vastaan sille.
"Meet sitten ajoissa nukkumaan."
"Ruska jää yöksi, ja joo, mä menen."
"Mä potkin sen sitten kouluun aamulla", Ruska lupaa kiltisti.
"Ai että teidän suhde on jo tuossa vaiheessa", isä toteaa. "Mikäs siinä, huolehtikaa vaan ettei taudit tartu."
"Mulla ei ole mitään muuta tauteja kun faija, joka ei tajua millon sen pitää tukkia turpansa", mä mutisen hampaideni välistä, tartun Ruskan kylmään käteen ja lähden vetämään sitä kohti omaa huonettani, työnnän sen sisään ja pamautan oven kiinni.
"Ajoissa nukkumaan", Ruska naurahtaa, "joo, kato kun menit."
"No niin, no mulla on niin paljon parempaa tekemistä täällä sun kanssa että miten mä voisin mennä nukkumaan", mä ihmettelen ja virnistän Ruskalle, joka näyttää vähän hämilliseltä. Aika söpöä sinänsä, etten sanoisi.

Ruska istuu mun sängylle ja mä istun sen viereen, mä vedän sen kasvoja niskasta kohti omiani ja suutelen sitä sen kylmille huulille. Ne eivät saa paljon paskaakaan lämpöä musta, musta tuntuu että mä en saisi sitä lämmitettyä millään tavalla, mutta ei sitä koskaan tiedä. Ruska kietoo kätensä mun ympärille ja mä vedän sen istumaan hajareisin syliini, se tottelee kiltisti ja seuraa perässä, kun mä kaadun selälleni. Sen huulet saavat mun omat kohmettumaan, okei joo, ehkä tässä meidän suhteessa on yksi pieni haittapuoli - nimittäin se, että se saa mut jäätymään ihan totaalisesti. Jäätymään kahdessa mielessä, nimittäin siis ihan oikeasti fyysisesti jäätymään, ja toisenakin se pistää ajatukset niin sekaisin, että mä harrastan jäädyttämistä vähän joka paikassa. Varsinkin koulussa. Siellä se on ihan hyvä juttu, että mä jäädytän, koska mun pitäisi kai kaiken järjen mukaan olla vasta pääsemässä yli Amandan kuolemasta tai jotain sellaista. Sen pulpetilla ei enää pala yhtäkään kynttilää ja luojan kiitos sen rippikuvakin on roudattu helvettiin, ei se mua haittaa sinänsä että se on siinä - se on ihan nätti siinä, tai ei vain ihan nätti vaan tosi helvetin kaunis, niin kuin yleensä - mutta mua vituttaa se, miten porukka esittää, että olisi välittänyt siitä niin hiton paljon. Mä tiedän kyllä, että meidän luokan tytöt eivät mitenkään erityisen paljon siitä pitäneet, joten nyt mua ottaa päähän kun siitä on tullut niin vitun suuri julkkis, ne kaikki esittävät, että olisivat välittäneet siitä ihan kamalasti ja kaikkea. Musta tuntuu, että enemmän ne musta välittävät kuin Amandasta, ja mua ottaa joka hiton päivä päähän, kun joka ikinen naispuolinen henkilö meidän luokassa näyttää jotenkin siltä, että ne olisivat kovin suruissaan. Silti se ei ole yksi tai kaksi kertaa kun mä olen kuullut, miten ne heittävät jotain läppää Amandasta, enkä mä oikeasti edes tajua, miksi. Mun käsittääkseni ne olivat kuitenkin ihan hyvissä väleissä, ne eivät kukaan tykänneet mitenkään hirveästi Amandasta eikä Amanda niistä, mutta silti ne tulivat toimeen - ja nyt kun se on kuollut, tai "kuollut", kaikki heittävät siitä läppää. Miksi? Miksi mä en tajua naisia? Miten vain ne tahtovat, mutta nyt mä en ole koulussa ja mun ei tarvitse miettiä niitä, mä olen nyt Ruskan alla ja mua alkaa paleltaa. Ei mulla ennen ollut mitään ongelmia, koska Ruskalla oli ennen huppari ja vaikka mitä päällään, mutta nykyisin se tulee t-paidassaan, se on selkeästi paljon vapautuneempi nyt kun mä lopultakin tiedän siitä ja sen kylmyyden lähteestä ja vaikka mistä.

"Voi paska", Ruska sanoo kun huomaa miten mun hampaat alkavat kalista, se kierähtää pois mun päältä. "Tää on ihan perseestä."
"Tää on, mut mitäs olet niin jäätävä", mä virnistän ja kaivan peiton sängyn ja seinän välistä, kietoudun siihen. "Anna mun lämmitellä huulia ihan hetki, niin sit voidaan jatkaa."
"Tää on ihan perseestä, että mä palellan sua noin vitusti", Ruska mutisee. "Ei oo reilua."
"No ei oo ei, mutta ei voi mitään." Mä hymyilen Ruskalle peiton keskeltä. "Ei tässä mitään. Otatko mun hupparin tuolta, jooko? Pistä se päälle, niin se edes vähän helpottaa tätä. Niin ja tuo mullekin." Ruska nyökkää ja nousee seisaalleen, ottaa mun lattialle myttyyn unohtamat hupparit ja vetää toisen päälleen, vetää vetoketjun leukaan asti kiinni ja heittää harmaan kohti mua. Mä alan lämmetä pikku hiljaa, vedän oman hupparini päälleni samalla, kun Ruska istuu taas mun viereen sängylle.

"Jos mä olisin vampyyri, niin tällaista ei tarviis tehdä", mä mietin ääneen ja vilkaisen Ruskaa.
"Älä sä nyt rupea", Ruska varoittaa virne kasvoillaan, "älä uskallakaan. Mä oon kuule lukenut ne kaikki kirjat kolme kertaa, niin että sen lagisen muijan vampyyrikitinä on ihan riittävästi."
"Joo, en mä sitä meinannutkaan", mä vastaan, "mutta silti. Niin paljon helpompaa olisi."
"Joo, niin olisi, mutta antaa olla. Sä varmasti kyllästyisit muhun viimeistään kuukauden päästä ja sitten sua vituttaisi, kun mä tein susta vampyyrin ja sä et pääse enää takaisin ihmiselämään."
"No niin, sitä vähän mäkin", mä vastaan ja virnistän Ruskalle, joka katsoo mua vähän ihmeissään, "no ei, en mä suhun kyllästy kuukaudessa. Mut mä alan tajuta, miksi naiset vinkuu ikuisen nuoruuden perään. Mieti miten meitä katotaan, jos me kuljetaan jossain julkisella paikalla yhdessä sitten kun mä olen jotain kolmekymmentä ja sä olet edelleen viisitoista."
"No älä helvetissä", Ruska murahtaa. "Sä saisit syytteen pedofiliasta ja sitten tajuttaisiin, että mä en voi edes vanheta, ja sitten mä joutuisin testeihin ja kaikki olisi perseestä."
"No sitä minäkin. Miksi tän pitää olla niin vaikeaa."
"No älä vaan."
"Mut mieti, jos susta ei olisikaan koskaan tullut vampyyria."
"Niin?"
"Sähän olisit jo kolmenkympin tuolla puolen."
"No niin olisin."
"Ja sitten sä joko eläisit onnellisesti jossain perseessä tai sitten kyttäisit mua täällä ja olisit kolmekymppinen ja mä tekisin susta rikosilmoituksen."
"Aika hiton karmiva ajatus sinänsä", Ruska toteaa. "Mä luulisin että mä asuisin jossain tyyliin Helsingissä ja oisin siellä vaimon ja viiden lapsen kanssa tai jotain. Aivan sama, en mä haluaisi olla. Mä haluan olla sun kanssa." Ruska hymyilee mulle pienesti, sellaista ihan ihan pientä hymyä, ja saa mut hymyilemään takaisin. Mä ojennan käsiäni kohti sitä, ja se tulee lähemmäs, mä painan suudelman sen huulille ja saan sen hymyilemään vielä leveämmin.

"Katotaan leffa", mä ilmoitan.
"Ai mikä leffa?"
"Mikä tahansa. Me katotaan... vittu, me katotaan Paholainen pukeutuu Pradaan."
"Miksi just se?"
"Koska mulla on se ja mä en ole nähnyt sitä, ja mä haluan nähdä sen."
"Ei varmaan ole tarpeen kysyä, miksi hitossa sulla on Paholainen pukeutuu Pradaan?"
"Ei olekaan", mä virnistän takaisin. "Älä kysy mitään. Mä vain omistan sen. Okei, se on oikeesti Carolinan kummitytön ja se jätti sen tänne vahingossa jostain syystä, mutta siis, ihan sama. Mä haluan kattoa sen."
"Okei, no, kai me sit voidaan katsoa se", Ruska nyökkää. Mä nousen ylös ja suoriudun olohuoneeseen, käsken iskän häipyä koska me ruvetaan katsomaan leffaa. Se mussuttaa jotain ajoissa nukkumaan menemisestä, enkä mä jaksa välittää, mä sanon että me katsotaan se leffa ja mennään sitten nukkumaan, sehän on vain puolentoista tunnin mittainen massaleffa, samanlainen kuin kaikki muutkin sellaiset joissa on joku sellainen nimi kuin Meryl Streep, mä lunttaan sen dvd:n kannesta. Iskä mutisee vielä jotain mutta katoaa sitten makuuhuoneeseensa ja jättää meidät olohuoneeseen, Ruska istuu sohvalle ja mä sählään levyn soittimeen, otan kaukosäätimen ja suoriudun Ruskan viereen sohvalle. Mä painan pääni nojaamaan sen hupparin peittämään olkapäähän ja käsken sitä pistämään leffan valmiiksi. Mä painan silmät hetkiseksi kiinni, miksi mua väsyttää taas näin helvetin paljon, no jaa, ihan sama se mulle on, Ruska laittaa leffan pyörimään ja kääntyy sitten suutelemaan mua. Mä suutelen takaisin, kuljetan sormeni taas sen paitojen alle ja sivelen sormillani sen kylmää lantiota. Me kaulaillaan sohvalla vaikka kuinka kauan, ja vasta siinä vaiheessa, kun leffan päähenkilö Andrea saapuu paikalle tyrmäävän näköisenä älyttömän kalliisiin merkkikuteisiin sonnustautuneena, mä tajuan, että Ruska on laittanut leffan tekstit ruotsiksi.

Mikäs siinä.