#24: Ruska | 32810

"Mitä vittua", Kim mutisee. "Ruska, mitä vittua?"
"Kim, mitä sä teet täällä?" Amanda sanoo, mä vetäydyn paikoilleen jähmettyneen Kimin halauksesta. Kim tuijottaa Amandaa, joka tuijottaa kauhistuneena takaisin.
"Mut... sä olet kuollut?" Kim kysyy järkyttyneenä. Okei, kyllä muakin pelottaisi aika hiton paljon, jos luulisin ex-tyttöystäväni kuolleen ja sitten se olisikin yhtäkkiä mun edessä jonkun pojan vaatteissa, se olisi jaloillaan (voisin sanoa että hengissä, mutta eihän se kuitenkaan ole) ja näyttäisi olevan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, mitä nyt näyttää sanalla sanoen kauhistuneelta.
"Mä taidan olla sulle selityksen velkaa", mä mutisen. "Amanda, voisitsä mennä pois?"
"Selitätkö sä sille tän koko jutun?"
"Selitän. Mee nyt pois."
"Joo", Amanda sanoo ja katoaa johonkin.

"Mitä vittua tää on", Kim kysyy ja alkaa näyttää vihaiselta. "Mitä täällä tapahtuu? Ensin Amanda on kuollut ja se löytyi metsästä ja lööpit revittelee sitä ja sitten yhtäkkiä se on täällä, sun kämpässä?"
"Odota, Kim", mä pyydän. "Mä kerron sulle, jos sä odotat. Älä keskeytä mua, mä selitän koko jutun."

Mä kerron Kimille kaiken, ihan kaiken. Aloitan yhdeksänkymmentäluvulta, kerron miten äiti ei oikeasti ollut alkoholisti, kerron ihan kaiken, jatkan tähän päivään asti. Mä kerron, miten mä kuulin sen sydämen äänen silloin ekalla kerralla ja kerron siitä, että mä olen ollut seota koko ajan sen tuoksuun, ja että mä en oikeastaan koskaan ole kuunnellut sen lempibändiä mutta tiesin, että sen laulajalla on punaiset hiukset, ja takerruin siksi siihen. Kim on ihan hiljaa, kuuntelee mua ja näyttää siltä, että ei usko, ihme sinänsä, en mäkään uskoisi jos joku kertoisi, että on vampyyri ja mitä muuta paskaa. Mä todellakin ymmärrän sitä kun se ei usko mua, ja sanon sen ääneen.

"Sä kusetat."
"Voi kunpa."
"Ei vampyyreita ole olemassa."
"Mä olen."
"Et sä voi olla."
"Kim, kokeile", mä sanon ja tartun sen käteen, painan sen kaulalleni, se säpsähtää kylmyyttä. "Tunnetko sä mun pulssin?"
"En, mutta -"
"Ja mä olen ihan kylmä. Sä tunnet sen."
"Joo, mutta... ei sulla ole edes kulmahampaita?" Ihanan lapsekas kysymys, mä hymyilisin, jos tämä tilanne ei olisi niin kamala. Siis. Mä tiesin koko ajan, että tän pitäisi tulla jossain vaiheessa esiin, mutta silti. Mä en silti olisi halunnut, että tämä tulee eteen näin aikaisin. Mä olisin halunnut pitää Kimin lähelläni vielä vähän pidempään, koska musta oikeasti tuntui, että mä olisin voinut tottua sellaisiin iltoihin kuin eilinen, kun me katsottiin Linnan juhlia yhdessä, oli siinäkin itsenäisyyspäivän suuret bileet.
"Kim, usko mua. Mä en valehtelisi sulle. Ja mitä kulmahampaita, ei tosielämän vampyyreilla ole kulmahampaita. Mun muut hampaat on ihan riittävän hyvät siihen touhuun", mä yritän heittää läppää, aika kuivasti tosin. No jaa, vakava tilanne, ei nyt voi olla hauska.
"Sä olet valehdellut mulle aivan vitusti, jos sä puhut nyt totta."
"Mä myönnän sen", mä sanon auliisti, "mä olen valehdellut sulle aivan vitusti liikaa. Mä en ole töissä sun äitis -"
"Carolinan."
"[i]Carolinan[/i] vaatekaupassa. Mä en ole mitän sukua Aatulle. Mä... mä olen valehdellut aivan vitusti, mutta vain siksi, että mä en ole halunnut että sä saat tietää, mitä mä olen."
"Miksi?"
"Mä tiesin, että mä pelotan sut pois sillä, koska sun mielestä mä olisin joku - verenhimoinen tappokone tai jotain yhtä naurettavaa - mitä mä en ole. Mähän kerroin että... sun sydän kuulosti siltä että se sanoisi, että mä en halua pysäyttää sitä."
"Mutta - Amanda?"
"Se oli vahinko", mä narraan. "Se oli väärässä paikassa väärään aikaan. Niin kuin Anttonkin."
"Ananas?"
"Sama ihminen."

"Mut entä se, että Amanda löytyi metsästä?"
"Siitä mä en kyllä tiedä oikeasti mitään", mä vastaan. "Osta iltapäivälehdet ja katso. Mulla ei ole mitään hajua, mitä siellä on tapahtunut."
"Mä ajattelin että sä olisit järjestänyt senkin sen Aatun kanssa", Kim sanoo ja näyttää melkein pettyneeltä, kun mä en olekaan tehnyt mitään niin siistiä kuin tyyliin murhannut jonkun, että saisin jonkun näyttämään Amandan ruumiilta, että Amandaa ei enää etsittäisi. Mun täytyy valitettavasti myöntää, että mulla ei ole aavistustakaan, mitä siellä tapahtuu, vaikka oikein mieluusti haluaisin tietää.

Kim katsoo mua hämmentyneenä, ei sinänsä mikään ihme. Eihän sitä joka päivä kuule, että säätää vampyyrin kanssa.
"Mä ymmärrän", mä sanon hitaasti, "jos sä et enää halua olla mun kanssa tekemisissä."
"Miksi en haluaisi?" Kim kysyy haastavasti ja yllättää mut täysin asenteellaan. "Täähän on sama asia kuin feidaisi kaverinsa koska se paljastuu homoksi. Sähän oot ollut koko ajan vampyyri, joten ei tää muuta mitään - nyt mä vain ymmärrän paremmin. Että silleen. Mutta mä en ole tekemässä Belloja, että ei siinä mitään."
"Belloja?" Olenko mä vain tyhmä kun en tajua, mistä ihmeestä tuo puhuu?
"Belloja? Bella Swan? Tiedätkö sä kuka on Bella Swan, tai nykyisin Cullen?"
"Pitäisikö?"
"Ole onnellinen", Kim huokaa. "Se on yhdessä maailman paskimmassa vampyyrikirjasarjassa päähenkilö. Hiton nolo molo, etten sanoisi. Kato, Houkutuksessa vampyyrit kimaltaa auringonvalossa - ethän sä kimalla?" Kim kysyy hermostuneena.
"En todellakaan", mä nauran. "Kimallan? Älä unta näe. Kuolen."
"Eli Bram Stoker oli oikeassa vampyyrien suhteen."
"Itse asiassa Stokerin vampyyri on vain heikompi päivänvalossa", mä en voi olla viilaamatta pilkkua. "Ei kuole. Nosferatu kuolee auringonvalossa."
"Miten vain, melkein sama asia", Kim nauraa. "Mutta kuolet kuitenkin. Ihan kuin se sun Nosferatusi."
"Kyllä. Katoan savuna ilmaan, mä näin miten Anttonille kävi niin."
"Ananakselle?"
"Edelleen."
"Hyi saatana."
"Älä vaan."
"No mut siis, takaisin aiheeseen, Houkutuksessa Bella on koko ajan silleen 'ah Edward, tee mustakin vampyyri!'" Se muuttaa ääntään kimeämmäksi ja korostaa Bellan säälittävää dramaattisuutta viemällä kädet rinnalleen ja vajoaa puoliksi pöydän alle. "Mut anna anteeksi, Ruska", se sanoo taas vakavoituen, "mutta mä en aio alkaa vampyyriksi edes sun mieliksi."
"En mä sitä pyydäkään. Mä pidän susta enemmän ihmisenä."
"Ai että voit tarpeen tullen imaista mun veret?"
"Totta kai", mä irvistän. "Enhän mä susta muuta haluakaan kuin sun veret."
"Arvasin."

"Sä otit tän aika hyvin", mä huomautan hetken hiljaisuuden jälkeen. Kim katsoo mua kuin tyhmää.
"Ei mikään enää hätkäytä", se sanoo. "Mun äiti ja isä palasi yhteen ja harrastaa seksiä sohvalla kuin pahaiset teinit, mun tyttöystävä jätti mut kahdeksan kuukauden jälkeen, koska meillä ei ole mitään yhteistä, ja mä paljastun homoksi - luuletko sä että pari vampyyria tuntuu enää missään?"