#9: Kim | 11447

"Ootko sä kuullut jo", Maria kysyy istuessaan bilsanluokassa mun viereen siihen paikalle, missä oli vielä viime viikolla Amandan paikka.
"Mitä ois pitänyt kuulla?"
"Et Ananas on oikeesti kadonnut."
"Miten niin oikeesti kadonnut?"
"No siis katoamisilmoituskadonnut! Jos me asuttais Jenkeissä, sen kuva olis jo maitopurkin kyljessä!" Miksi mä en tajua, mistä se repi tuon maitotölkkijuttunsa? Miten vain.
"Siis oikeasti?"
"Joo, se ei oo viettänyt mitään yli viikon pituista viikonloppua", Maria vaahtoaa, "se on kadonnut."
"Ai, okei. Liikuttaa mua?"
"No kai se nyt sua liikuttaa, kun Akseliakin on jo kuulusteltu tästä ja -"
"[i]Akselia[/i]? Miten Akseli nyt liittyy mihinkään?"
"No niillähän on aina ollut jotain kränää", Maria sanoo. Voi helvetti. Jos Akselilla ja Ananaksella on ollut jotain "kränää" ja siksi Akselia kuulustellaan... mut tullaan luultavasti pidättämään tai jotain. Ei sillä, että mä olisin sille mitään tehnyt - anteeksi nyt, mutta mua ei oikeasti kiinnosta koko jätkä sen vertaa että jaksaisin edes tehdä sille jotain - mutta silti. Mä vaikutan vielä potentiaalisemmalta kidnappaajaraiskaajamurhaajamiltävain kuin Akseli, jos kukaan kuulee yhtään meidän luokan kemioista. Mä jään vain odottamaan kuulustelukutsua, siksi sitä kai kutsutaan, tai mistä mä tiedän kun mun tietoni aiheesta perustuu lähinnä televisio-ohjelmiin. Amerikkalaisiin sellaisiin. Mä voin vain kuvitella, kuinka joku jäätävän komea suomea solkkaava poliisisetä tulee ja pidättää mut epäiltynä Ananas Rantasen katoamisesta.

"Kim, ootko sä hereillä", Amanda kysyy, mä hätkähdän kun tajuan että siinä se on, seisoo mun edessä. Se kirpaisee aika syvältä mun vatsanpohjalta, se ihan oikeasti seisoo siinä?
"Joo, sanoitko sä jotain?"
"En mä muuta kuin että lainaatko kynää..."
"Joo", mä havahdun ja kaivan olkalaukustani penaalin ja ojennan sen sille.
"Mitä sulle kuuluu?" se kysyy rupatteluäänensävyllä, ei sillä samalla olet mun tyhmä ex-poikaystävä-äänellä. No jaa, kai rupatteluäänensävykin on parempi kuin tuo toinen, mutta mä haluaisin mieluummin puhua sen kanssa niin, että se puhuisi poikaystävä-äänensävyllä. Kävisi. Ehkä vielä joskus - tai sitten ei. Toivottavasti.
"Ihan jees, entä itelles?"
"Sitä samaa", se sanoo epämääräisesti. "Uskaltaako sulle puhua?"
"Mikä ettei?"
"Pystytkö sä normaaliin keskusteluun?"
"Totta kai. Aina."
"No hyvä sitten. Että... joo. Mä otan tän", se sanoo ja heilauttaa harmaata lyijytäytekynää mun edessä.
"Juu, ota vaan..." mä mutisen.

[i]Uskaltaako sulle puhua, pystytkö sä normaaliin keskusteluun?[/i] pyörii mun päässä ja mulla on jokseenkin omituinen olo sen sanoista. Mitä tämä on, mä en tajua. Sen ääni jää pyörimään mun päähän, ja mä tuijotan sen selkää ihmisten hartioiden takaa, kun se istuu eturivissä.

"Miksi te erositte?" Maria kysyy, mä onnistun riistämään katseen Amandan selästä ja hiuksista ja kaikesta sen verran, että vilkaisen siihen. Sen ilme tihkuu uteliaisuutta.
"Mä en tiedä", mä vastaan totuudenmukaisesti. "Mä en saanut siltä koskaan kunnon selitystä."
"Ai että se vain jätti sut?"
"Joo, ja sanoi, että meillä ei oo oikeestaan mitään yhteistä." Miten nuo sanat voi vieläkin kirvellä näin pahasti, ja siitä on kuitenkin jo aikaa se pari viikkoa (kaksi viikkoa ja yksi päivä, ollakseni tarkka)? Miksi mä en tajua tätä koko roskaa ollenkaan?

Mä elän koko loppupuoliskon aamupäivästä ihan sumussa - Amanda alkaa taas istua tunneilla mun vieressä, ja ruokiksella se tulee istumaan mun viereen ja pyörii ruoan jälkeen mun kanssa niin kuin ennenkin - unohdetaan tietysti ne tyttöystävätouhut, mutta muuten. Mä olen niin onneni kukkuloilla etten edes polta tupakkaa, vaikka Akseli mulle tarjoaakin - tarkoittaako tämä ehkä sitä, että Amanda voisi ehkä haluta mut takaisin? Jos jumala on olemassa, se on niin, koska mä vain niin haluan Amandan takaisin. Oikeasti. Mä tiedän, että meillä vain ei ole mitään yhteistä (ja paskat, se oli Cosmosyy ilman muuta, mä haluaisin toki tietää oikean syyn) ja vaikka mitä, mutta mä haluan sen silti takaisin.

"Onks sulla jo joku uus?" Amanda tiedustelee hymyillen pienesti matikassa. Kysymys tuli ihan puun takaa ja mä mietin kuumeisesti, mitä pitäisi sanoa - pitäisikö mun myöntää, että en ole päässyt siitä yli ja yhyy, vai pitäisikö mun olla että joo, mulla on juttua Ruskan kanssa? Ainakin se olisi edes osittain totta, mutta niin. Ei saisi tehdä niin toiselle, mutta mä käytän Ruskaa vain Amandan mustasukkaiseksi tekemiseen - enkö mä siis voisi sanoakin sille siitä, että se tietäisi olla mustasukkainen?
"Onko sulla?" mä päädyn kysymään ja onnittelen itseäni.
"Itse asiassa ei. Vain säätöasteella. mut onko sulla?"
"On", mä henkäisen ja kylmä tunne käpristää mun mahaani. Amandalla on säätö. Voi perse.
"Kuka?" se haluaa tietää ja mulle tulee parempi mieli - onko se sittenkin mustasukkainen?
"Yks Ruska."
"Täh", Amanda hämmentyy silminnähden, "Ruska?"
"Joo, siis tunnetko sä sen vai mitä?"
"En, mut siis kuka Ruska?"
"Mun yks uusi tuttavuus."
"Mistä lähtien sä oot ollut miehiin päin?"
"Anteeks mitä vittua? Ruska on tyttö!"
"Täh", se hämmentyy vielä enemmän. "Eiks Ruska oo pojan nimi?"
"Ei? Ainakaan tän Ruskan kohdalla. Se on tyttö."
"Ai jaa", Amanda sanoo ja hymyilee helpottuneena. "Mä jo säikähdin, että mä olisin tehnyt susta homon."
"Et sä siihen pystyisi", mä sanon ja hymyilen sille. "Luuletko sä että sun jälkeen kukaan voisi kattoa miehiä, paitsi ehkä siinä tapauksessa että ei löytäisi enää mistään niin täydellistä naista."
"Älä yritä", Amanda nauraa mutta mä huomaan siitä selvästi, että se on mielissään, ja mä onnittelen itseäni. Hyvä Kim. Sen on ihan pian pakko myöntää, että sillä oli ihan törkeä ikävä sua.
"No onks se Ruska sit yhtä hyvä nainen kuin minä?"
"Ei ihan", mä totean. Nyt tarkkana, Kim. "Mut se on niin hyvä kuin kukaan muu kuin sinä voit olla."
"Kim, sä puhut paskaa", Amanda sanoo edelleen hymyillen. "Mä en halua sua takaisin, vaikka sä kuinka yrität. Oikeasti. Usko mua kun mä sanon, Kim, että mä en aio ottaa sua takaisin vaikka kuinka yrität. Deal with it, kulta."
"Eh mä sua yritä takaisin", mä väitän vastaan, melko laimeasti tosin. "Tietenkin mä [i]haluaisin[/i] edelleen, mutta mä en sua [i]yritä[/i]. Tai mitään sellaista."
"Niin varmaan", se sanoo. "Ihan sama, yrität vai et. Et onnistu. Meidän olisi pitänyt erota jo kuukausia sitten."
"Ai miksi?"
"Koska sä oot just tuollainen", Amanda sanoo eikä sen hymy horju vähääkään. "Sä jauhat vitusti liikaa paskaa etkä ota asioita tosissaan." Tietäisitpä, kuinka tosissaan mä otan asiat, mä mietin. Kunpa sä vain tietäisit. "Ei sun jutut oo koskaan oikeasti tarkoittaneet mitään."
"Eikö muka? Mitä mä en ole tarkoittanut? Sano esimerkki." Musta tuntuu, että tämä ei mene nyt ihan nappiin mun osaltani. Ei todellakaan.
"Esimerkiksi se että sä rakastat minua."
"Joo ja Kim ja Amanda lähtee nyt käytävään setvimään parisuhdeongelmiaan", matikan Ylitalo sanoo. Mä sanon "ei ole ongelmia" samaan aikaan kun Amanda sanoo "ei ole parisuhdetta."
"Aivan sama, mä en kato tuollaista pitkän matikan kurssilla, vaikka teitä ei kiinnostaisikaan niin ette te voi viedä kaikilta oikeutta keskittyä, jos ne haluaa kurssista läpi. Ulos."
"Mut -"
"Mä vaan -"
"Ulos!"

"Kiitti vitusti", Amanda tiuskaisee. "Kiitti taas tosi vitun paljon."
"Eikö [i]mun[/i] kuuluisi sanoa että kiitti vitusti? Sä väitit just että mä en ole ollut tosissani tän suhteen kanssa. Niin ja sinä se aloitit puhumisen, jos muistat? Älä mua syytä."
"No oletko sä sitten muka ollut?" Amanda kysyy. "Öö, et. Sä vain jauhat sitä samaa paskaa kuin aina, ihan aina. et sä ole ollut tosissaan viimeiseen puoleen vuoteen."
"Mistä sä sen muka tiedät?"
"Sä et edes kiellä sitä."
"Toi on niin naurettava väite etten mä ees viitsi."
"Kim hei", Amanda sanoo ja sen ilme pehmenee, mutta vain hiukan. "Oikeasti. Älä kuseta. Mä en ole sulle katkera tai mitään - mä vain totesin, että sä olit mun kanssa sen takia, että sulla oli pakko olla [i]joku[/i]. Anna olla."
"Kuinka niin! Et sä voi väittää että mä en ollut tosissani, jos sulla ei ole edes kunnollista syytä väittää niin!"
"Kyllä susta huomaa, ettet sä ole ollut koskaan tosissaan mun kanssa", se väittää. "Mä jaksoin olla tosissaan sun kanssa vaikka kuinka kauan. Mä toivotan sulle ja sille Ruskalle vaan onnea."
"Miten Ruska liittyy mihinkään?"
"Toivottavasti sä osaat olla sen kanssa tosissaan. Ruskasta varsinkin huomaa, että sä et ollut mun kanssa tosissaan."
"Ai kuinka niin muka?"
"Kaksi viikkoa erosta ja sulla on jo uusi muija kierroksessa."
"Sullakin on! Tai siis, ilmeisesti jätkä, mut kuitenkin!"
"Ei, ei ole. Mä kusetin. Testasin."
"Et oo tosissas, voi vitun vitun vittu, et sä voi oikeesti tehdä noin", mä räjähdän sille. Sen ilme valahtaa. "Joo, okei, hienoa, en mä sua sitten ilmeisesti koskaan oo rakastanut enkä yhtään mitään", mä huudan. "Joo hienoa, sovitaan näin! Passaa mulle aivan helvetin hyvin!"
"Saatanan draamakuningatar!" Amanda huutaa mulle. "Haista vittu, haista Kim vittu, haista vittu ja mene helvettiin!" Sen sanottuaan se lähtee tömistelemään kiukkuisena pitkin käytävää poispäin, ja mä jään seisomaan paikoilleni tuijottamaan sen perään, mun pää on edelleen pyörällä äskeisestä keskustelusta. Mitähän hittoa, Amanda.

// MURO. soot ihku.